"Alussa heitä oli kuusi. He vaelsivat rannattomassa autiomaassa. He vaelsivat ja vaelsivat ja heidän kasvoiltaan kuvastui taakka ja nöyryys. Äkkiä eräänä päivänä nuo kuusi kuulivat äänen. Ääni kysyi -- Keitä te olette? -- Me olemme kuusi, vastasivat nuo kuusi pelokkaina. Ääni päätti panna miehet kokeeseen. -- Hyvä on, se sanoi, minulla on palkinto yhdelle teistä. Palkinto kuuluu sille, joka sen ansaitsee! Näin sanoen Ääni katosi tyhjyyteen.
Palkinto! Haavekuvat pitkään odotetusta täyttymyksestä vilistivät noiden kuuden silmissä. -- Ammeellinen shampanjaa!, haaveili ensimmäinen. -- Oikea vesitaso!, uneksi toinen. -- HOP:n osake.enemmistö!, huokaili kolmas, --Haaremi!, herkutteli neljäs. -- Taikasauva, jolla voi toivoa kolme toivomusta!, ahnehti viides. -- Junavaunullinen Keratin-hiusvettä!, kihelmöi kuudes.
Mutta samassa nuo kuusi hämmentyivät. -- Palkinnon saa tietenkin se, joka on meistä paras, ne pohtivat, ja minä olen vain tällainen ryysyläinen. Ahneus sokaisi miesten silmät, ja hiipivä kateus sinetöi päätöksen: -- Minun on oltava jotain suurempaa ja hienompaa kuin nuo muut. on ryhdyttävä toimiin! Niin livahtivat nuo kuusi yksi toisensa perään hienovaraisesti ja hataria tekosyitä käyttäen kukin omille teilleen.
Yöllä pimeydessä liikkui. -- Seis,kuka tulee? huusi Ääni. -- Se olen minä, Juri Gagarin, ensimmäinen ihminen avaruudessa!, vastasi ensimmäinen ja astui esiin. -- Se olen minä, Jacgues Costeau, Moby Dickin kesyttäjä!, kiirehti toinen ja astui esiin. -- Se olen minä, Erwin Rommel, erämaan kettu!, karjaisi kolmas ja astui esiin. -- Se olen minä, Artturi Iivari Virtanen, AIV-rehun isä, kimitti neljäs ja astui esiin. -- Se olen minä Baskervillen koira, maailman kuuluisin roolihenkilö!, ulvoi viides ja astui esiin. -- Etkö tunne minua, suurta mesenaattia, säveltäjämestari Kaj Chydeniusta!, tivasi kuudes ja astui esiin. --Anna minulle palkintoni!, huusivat kaikki kuusi yhteen ääneen. Autiomaan täytti hiljaisuus. -- Te farisealaiset, katsokaa itseänne!, jylisi ääni ja katosi tyhjyyteen.
Siinä he seisoivat, nuo kuusi, ja kääntyivät arasti katsomaan toisiaan ja itseään. Syvästi häpeissään he riisuvat valepukunsa ja tekopartansa ja alkoivat uuden vaelluksen. Nuo kuusi vaelsivat ja vaelsivat, sillä he tiesivät, että rannattoman autiomaan takana täytyi olla pieni taatelipalmujen reunustama lähde ja lähteen rannalla joku, joka odottaa. He vaelsivat ja vaelsivat ja heidän kasvoiltaan kuvastui taakka ja nöyryys."
Tarina levyn kannesta "Lapinlahden Linnut: Ei oikotietä sankaruuteen"