Nakki makkarankuoressa

Nyt alkaa pikkuhiljaa selvitä, paljonko läski on täällä tummunut. Tutkimusaseman vaaka näytti 195 lb, ja mulla oli villa-asu, kuorihousut sekä hiihtomonot päällä. Kun ne vähentää, ollaan lähellä 85 kiloa, eli paino olisi tippunut semmoisen palttiarallaa parikymmentäkiloa, koska kotoa lähtiessä olin noin 105. Ei ihme, jos vähän heikottaa ja laittaa puuskututtamaan. Kun peiliin katsoo, niin näyttää joltain tikkukaramelliltä!

Nyt siis kaikki joulun liikakiloista vielä kärsivät voivat tulla noudattamaan varmaa etelämaterelaista dieettiä: n. 8 tuntia hiihtoa päivässä ja tauot päälle. Saat syödä ihan mitä haluat, mm. suklaalevyn päivässä (testattu) tai vaikka kaksi, takaamme laihtumisen. Eikä reissun päällä mene yhtään rahaa, sitä ennen hieman enemmän!

Olen tässä miettinyt, että miksi varsinaiselle navalle pääseminen oli hiukan vaisu tapahtuma itsessään. Yksi syy lienee, että kun tutkimusaseman ympäristössä on yhtä sun toista rakennusta ja rahtikollia siellä sun täällä, niin fiilis oli hieman kuin olisi tullut johonkin teollisuusalueelle, jonne yhteen nurkkaan on tökätty keppi merkiksi jostakin erikoisesta. Mutta älkää käsittäkö väärin, itseasiassa se oli mielenkiintoinen seikka ja tavallaan hauskakin lopetus hiihdolle, että piste jota on niin kovasti odottanut onkin tuommoinen. Se ei siis millään tavalla pilannut tunnelmaa.

Kuvassa paikallinen, rahtikontissa oleva suihkusysteemi: suihkussa oleva sanko täytetään aurinkopaneeleilla kuumaksi lämmitetystä vedestä. Sitä jatketaan lumella niin että vedestä tulee sopivan lämpöistä. Sen jälkeen letku sankoon ja virta päälle suihkuun, yhden sangosta saa reilun minuutin suihkun, jona aikana ehtii mainiosti peseytyä. Kyllä se aina lumipesut voittaa!

Summary: it slowly starts to open up, how much weight I have lost. In South Pole station gym I went to measure myself and was 195 lb with clothes anf boots on, which means I'm close 85 kilos, -20 from start day!

I have tried to figure out why the actual reaching of South Pole did not feel so amazing. One reason is that as station area is filled with buildings and freight, it feels like you have entered an industry area, where someone have left one stick up for unknown meaning.

Today's picture shows local showering system: bucket is filled with water and switch is turned on. And one bucket serves more than one minute of showering!

Pitkät jäähyväiset

Ilmassa alkaa olla ripaus haikeutta, kun kaikkialla puretaan ja pakataan telttoja sekä muita tavaroita säilytystä varten. Etelämantereen turistikausi alkaa olla päätöksessään, ja koska minä ja Daniel ollaan viimeiset asiakkaat jäällä eikä uusia enää tule, ei missään pyöri ihmisiä kameroineen, kukaan ei säädä varusteitaan eikä ilmassa ole samanlaista innostunutta sähinää kuin ennen vaellukselle lähtöä. Luonnollista tietysti. Pitkän matkan vaeltaneiden lisäksi täällä on ollut erilaisia ryhmiä: jotkut kävivät lentämällä etelänavalla, ja toiset kävivät katsomassa kuningaspingviinejä rannikolla. Joulukuussa oli iso ryhmä ihmisiä, jotka juoksivat Etelämantereen maratonin. Sen lisäksi useampi ryhmä kävi kiipeämässä mantereen korkeimman vuoren, mt. Vinstonin ja yksi ryhmä hiihti ns. "Viimeisen asteen", 89-leveyspiiriltä navalle.

Voimat alkavat pikkuhiljaa palailla kehoon, kun kolme kertaa päivässä syödään energiapitoista ruokaa ja muu aika on toistaiseksi tullut horrosteltua makuupussin syövereissä. Tänään tuli 8 viikkoa täyteen Etelämantereella, eli sen verran on nyt tullut nukuttua teltassa ja makuupussissa. Hyvin tähän on tottunut, tuntuu melkein normielämältä nykyään :-). Mutta en pistä vastaankaan ensi viikolla odottavaa hotellin sänkyä! Varmaa on vain, että tätä paikkaa ja reissua tulee jossain vaiheessa kova ikävä, niin hienoja paikkoja ja ihmisiä olen saanut nähdä ja tavata. Ja siinä ehkä koko reissun pointti, navalle pääsy oli vain kruunu tälle kaikelle.

Summary: it starts to be a bit sad feelings, as everything is teared down and packed away, as season at Antarctica is about to end. Me and Daniel are last customers around, and there are no more other tourists with their cameras or enthuastic discussions here and there.

Several different groups and activities have passed through Antarctic season. Personally I have been here 8 weeks today, and I have get used to sleeping in my sleeping bag. But I have nothing against hotel bed waiting for me next week! Only thing that is sure is that at some point I'm going to miss this magnificient place and people I have met. Reaching South Pole is just a crown to this all.

Maailman eteläisimmät vapaaheitot

Vajaa 9 vuotta sitten keulin, että olen heittänyt maailman pohjoisimmat vapaaheitot, kun kävimme hylätyssä Pyramidenin kaivoskaupungissa Huippuvuorilla ja heitin paikallisessa urheiluhallissa jäisellä koripallolla vapaaheittoja. Siitä asti on ollut haaveena, että saisi myös heittää ne eteläisimmät ja eilen se toteutui.

Mutta jos palataan ajassa taaksepäin viimeiseen hiihtoaamuun, se alkoi täydellisessä auringonpaisteessa ja vienossa tuulessa. Ensimmäisen vedon jälkeen huomasin kaksi asiaa: idästä on tulossa taas joku tympeä pilvilautta ja GPS:n kompassi, josta olen ottanut suunnan koko reissun ajan magneettisen deklinaation tähden, pyörii aivan hulluna. Yhden vedon aikana suuntakorjaus oli 35 astetta kun se yleensä suunnistusvirheen seurauksena on muutama aste. Olin aivan hämilläni, ja tätä pyörimistä jatkui koko päivän. Löysin kuitenkin sompailemalla sen polun alkuun, josta napa-asemalle saa mennä ja pääsin perille. Daniel oli tullut fillarinsa kanssa edellisenä päivänä, ja yhytin siis hänet telttoineen paikalta. Kumpikin kuvasi perilletuloa hieman hämmentäväksi tapahtumaksi: ei suurta juhlaa siihen hetkeen vaan lähinnä toteamus, että tässäkö tämä nyt sitten oli?

Jo heti kuudelta meillä oli siis asemakierros. Todella massiivinen rakennus, ja urheiluhallista lähtien kaikki on viimeisen päälle. Kirjaston upottaville sohville olisi mielellään jäänyt uinumaan. Muistatteko Uuno-leffan, jossa Sörssellsönin hermoradat menevät ristiin siten, että silloin kun on selvänä, näyttää olevan kännissä ja toisinpäin? Meille kävi jotain samanlaista: kun pääsi sisälle lämpimään, oli yhtäkkiä kuin olisi ollut humalassa ja kun palasi taas ulos, niin selvisi. En meinannut saada aseman kaupassa sanottua asioitani, niin tukeva oli "humalani". Samalla toki tajusin, miten äärettömän puhki olin, vaikka kuvittelin olevani voimissani.

Kun kierros oli tehty niin jo pian tuli Twin Otter meitä hakemaan, 22.40. Paluumatka tänne Union Glacierille kesti yhden välitankkauksen kautta melkein 6 tuntia, ja oli mulle kamalaa. En ollut kerinnyt syödä kunnolla ja palelin, vaikka päälläni oli untuvatakki, untuvaliivi, kuoritakki ja fleecetakki. Perillä saimme kuitenkin heti ruokaa ja olo parani huomattavasti. Lisäksi pääsimme suihkuun, joka 2 kk:n lumipesujen jälkeen oli mahtava kokemus! Samalla huomasin laihtuneeni aika rajusti, kun pääsin katsomaan pitkän tauon jälkeen itseäni peilistä.

Olemme Danielin kanssa tämän kauden viimeiset asiakkaat, ja meidän lisäksi leirissä on noin 30 henkilökunnan edustajaa. 15 työntekijää per nuppi! Meidän lento on aikataulutettu takaisin Puntaan 27.1. Yritän nyt saada vuorokauden valvomisen jälkeen unenpäästä kiinni, mutta insomnia vaivaa miestä. Ehkä kuitenkin herään lounaalle, enkä 06.00 niinkuin vimeiset 2 kuukautta!

Summary; 2005 I throwed, at least from my own opinion, worldst northenmost freethrows in Pyramiden, Svalbard. Since then I have dreamed I could do the southernmost as well, and today it came true!

During station tour we felt like drunk with Daniel, and once we got out we were sober again. 22.40 Twin Otter came to pick us back to Union Glacier, and we got food and shower.. Our scheduled flight back to Punta is 27.1, so we have few more days of Antarctica left!